Apurahat
Suomalais-ugrilainen kansainvälinen kulttuuriyhteistyö vuonna 2024
Projektiavustukset suomalaisille toimijoille
Hakuaika: 3.11.2023–4.1.2024
Suomalaiset toimijat voivat hakea avustusta suomalais-ugrilaista kansainvälistä kulttuuriyhteistyötä edistäviin yhteistyöhankkeisiin. Mikäli hankkeita on useampia, jokaisesta hankkeesta on tehtävä erillinen hakemus.
Kohderyhmät ja kuvaus
Avustus on tarkoitettu suomensukuisten kielten ja kulttuurien parissa yhteistyötä tekeville oikeuskelpoisille yhteisöille ja säätiöille. Avustusta ei myönnetä yksityishenkilöille eikä työryhmille. Avustusta ei myönnetä myöskään oppilaitoksille, kunnille tai kuntayhtymille eikä valtion virastoille, laitoksille tai keskuksille, mitkä tahot voivat kuitenkin olla hakijan yhteistyökumppaneina tai toiminnan kohteina.
Suomalais-ugrilainen kansainvälinen kulttuuriyhteistyö perustuu suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuurien ja kielten ylläpitoon ja kehittämiseen sekä kansalaisjärjestöjen tekemän suomalais-ugrilaisen kulttuurialan yhteistyön kehittämiseen.
Tavoitteena on edistää työtä, jolla tuetaan kulttuurien välistä vuoropuhelua ja pidetään erityisesti Viron ja Unkarin kanssa tehtävää suomalais-ugrilaista kansainvälistä kulttuuriyhteistyötä elinvoimaisena ja kehitetään sitä vastaamaan uusien sukupolvien tarpeita.
Hakijan tulee noudattaa EU-linjauksia koskien Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa: kaikki kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön liittyvät yhteydet Venäjälle ovat keskeytyksissä.
Hakukohtaiset myöntöperusteet
Avustukset ovat harkinnanvaraisia. Hakemusten arviointi ja keskinäinen vertailu perustuvat kokonaisarviointiin. Avustuksen kohteena olevan toiminnan tärkeys ja merkittävyys suomalais-ugrilaiselle kansainväliselle kulttuuriyhteistyölle tulee perustella hakemuksessa.
Avustuksiin sovellettavat säädökset
Avustusta ei myönnetä, mikäli hakemus ei saavu M. A. Castrénin seuraan määräaikaan mennessä tai se on puutteellinen.
Avustusta ei myönnetä, jos hakija on olennaisesti laiminlyönyt tiedonantovelvollisuuttaan aiemmin saamiensa avustusten käytöstä.
Ohjeet
Avustusta haetaan kirjallisesti M. A. Castrénin seuran lomakkeella (liite), joka lähetetään liitteineen sähköpostitse M. A. Castrénin seuraan (marja.lappalainen[a]macastren.fi). Koko hakemus liitteineen tulee yhdistää yhdeksi pdf-tiedostoksi.
Hakemuksen liitteet
1. Avustettavaa hanketta koskeva konkreettinen, yksityiskohtainen suunnitelma.
2. Erittely hankkeen kokonaiskustannuksista ja hankkeesta saatavista tuloista sekä arvio kustannusten ajoittumisesta neljännesvuoden tarkkuudella. Omarahoitus ja muut samaa tarkoitusta varten saadut ja haetut avustukset.
3. Tuloslaskelma ja tase edelliseltä tilikaudelta.
4. Selvitys nimenkirjoitusoikeudesta (yhdistys-, säätiö- tai yhdistysrekisteriote)
Avustuksiin käytettävissä oleva määräraha tarkentuu myöhemmin. Päätökset pyritään tekemään helmi–maaliskuussa 2024. Hakijoille ilmoitetaan päätöksistä kirjallisesti.
- Hakulomake2024.pdf61 KB
Myönnetyt avustukset
- Suomi2017.pdf29 KB
- Suomi2018.pdf36 KB
- Suomi2019.pdf40 KB
- Suomi2020.pdf59 KB
- Suomi2021.pdf47 KB
- Suomi2022.pdf37 KB
- Suomi2023.pdf35 KB
- Suomi2024.pdf69 KB
Suomalais-Ugrilaisen Seuran apurahat
Suomalais-Ugrilainen Seura jakaa hallinnoimistaan rahastoista vuosittain kaksi apurahaa sekä väitöskirjapalkintoja.
1. Apuraha, jonka hakuaika on huhtikuu
Maaliskuussa Suomalais-Ugrilainen Seura julistaa haettavaksi nuorten suomen ja sen sukukielten tutkijoiden tai tutkijoiksi aikovien opiskelijoiden apurahan, joka jaetaan Minette ja Otto Donnerin, Mikko Korhosen, Julius Markin ja lahjoittajien rahaston tuotosta. Suomalais-Ugrilaisen Seuran päämääriin liittyviin hankkeisiin tarkoitetun nuorten tutkijoiden apurahan suuruuden päättää johtokunta vuosittain.
Vapaamuotoiset kirjalliset hakemukset, joihin tulee liittää tutkimussuunnitelma, CV, selvitys suoritetuista opinnoista sekä mahdolliset suositukset, pyydetään toimittamaan Suomalais-Ugrilaisen Seuran postiosoitteeseen (PL 320, 00171 Helsinki) tai suoraan sihteerille huhtikuun loppuun mennessä.
Päätös apurahan saajasta tai saajista ilmoitetaan Suomalais-Ugrilaisen Seuran yleisessä kokouksessa toukokuussa.
2. Apuraha, jonka hakuaika on lokakuu
Syyskuussa Suomalais-Ugrilainen Seura julistaa haettavaksi Albert Hämäläisen rahaston tuotosta apurahan Sisä-Venäjällä asuvien suomensukuisten kansojen tutkimukseen. Apuraha myönnetään ensisijaisesti etnografiseen hankkeeseen, mutta muunkin alan tutkimus voi tulla kysymykseen. Apurahan suuruuden päättää johtokunta vuosittain.
Vapaamuotoiset kirjalliset hakemukset, joihin tulee liittää toimintasuunnitelma, CV, selvitys suoritetuista opinnoista sekä mahdolliset suositukset pyydetään toimittamaan Suomalais-Ugrilaisen Seuran postiosoitteeseen (PL 320, 00171 Helsinki) tai suoraan sihteerille lokakuun loppuun mennessä.
Päätös apurahan saajasta tai saajista ilmoitetaan Seuran yleisessä kokouksessa marraskuussa.
3. Lisäksi vuosittain jaetaan August Ahlqvistin, Yrjö Wichmannin, Kai Donnerin ja Artturi Kanniston rahastojen tuotosta väitöskirjapalkinto(ja).
Niistä päättää toimikunta, johon kuuluu Suomalais-Ugrilaisen Seuran esimies, kaksi johtokunnan valitsemaa edustajaa sekä Kotikielen Seuran valitsemia edustajia. Väitöskirjapalkinnot jaetaan Kotikielen Seuran vuosikokouksessa maaliskuussa.
www.sgr.fi
Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö
Säätiön tarkoituksena on suomalais-ugrilaisten kulttuuriyhteyksien edistäminen. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan myöntämällä apurahoja ja tunnustuspalkintoja, järjestämällä sukukansojen välisä kokouksia ja tukemalla muita kulttuurihankkeita suomalais-ugrilaisten kansojen piirissä.
Säätiön on mahdollista jakaa pieniä apurahoja tutkimusten tekoon, julkaisutoimintaan ja kongressi- ja opintomatkoihin. Haku julistetaan loppuvuodesta. Vapaamuotoiset hakemukset pyydetään lähettämään 31.12. mennessä sihteerille.
www.sukrs.fi
Taiteen edistämiskeskus
Taiteen edistämiskeskus myöntää mm. matka-apurahoja ammattitaiteilijoille, taiteen asiantuntijoille ja taiteilijoiden muodostamille projektikohtaisille työryhmille.
Apurahat on tarkoitettu ulkomaanmatkojen kustannuksiin edullisinta julkista liikennevälinettä käyttäen sekä kohtuullisiin majoituskuluihin. Apurahaa ei voi saada päivärahoihin.
Hakijan tulee edustaa aktiivisesti Suomea esimerkiksi esittämällä tai esiintymällä, järjestämällä näyttelyn tai esitelmöimällä seminaarissa.
www.taike.fi
Suomen Kulttuurirahasto
Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka myöntää apurahoja taiteen, tieteen ja kulttuurielämän eri aloilla toimiville henkilöille, työryhmille ja yhteisöille keskusrahaston ja 17 maakuntarahaston kautta.
Päärahaston haku on yleensä loppuvuodesta ja maakuntarahastojen alkuvuodesta.
Rahasto haluaa tarjota mahdollisuuden myös laajempiin kulttuurihankkeisiin tukemalla niiden toteutumista huomattavin apurahoin. Tällainen oli mm. pienten sukukielten tueksi suunnattu rahoitusohjelma vv. 2007–2013.
www.skr.fi
Koneen Säätiö
Koneen Säätiö tukee humanistista, taiteellista, yhteiskuntatieteellistä ja ympäristöntutkimusta sekä taidetta ja kulttuuria. Säätiö myös pitää yllä taiteilija- ja tutkijaresidenssiä Saaren kartanossa.
Koneen Säätiö perusti v. 2012 säätiön kieliohjelmaan kuuluvan apurahahaun, jolla tuetaan digitaalisten kieliaineistojen muodostamista ja tutkimuskäytön kehittämistä. Kieliohjelman tarkoituksena on pienten suomalais-ugrilaisten kielten, suomen sekä kaikkien Suomen vähemmistökielten dokumentointi ja niiden aseman vahvistaminen.
www.koneensaatio.fi
Alfred Kordelinin Yleinen Edistys- ja Sivistysrahasto
Maanviljelysneuvos Alfred Kordelinin (1868–1917) testamentin perusteella muodostettu yksityinen, yleishyödyllinen kulttuurialan rahasto jakaa apurahoja tieteen, kirjallisuuden, taiteen ja kansanvalistuksen edistämiseksi.
Päärahaston hakuaika on vuosittain elokuussa. Alfred Kordelinin säätiöllä on myös erillisrahastoja, joiden hakuaika on kalenterivuoden alussa.
www.kordelin.fi
Niilo Helanderin Säätiö
Kunnallisneuvos Niilo Helander (1865–1930) oli noussut vaatimattomasta taustasta merkittäväksi liikemieheksi, vaikuttajaksi ja valtiopäivämieheksi Heinolassa. Muutettuaan kiinteistöjen omistajana vasta itsenäistyneen Suomen pääkaupunkiin hän vaurastuneiden isänmaanystävien esimerkkiä seuraten perusti vuonna 1927 säätiön ja määräsi sen tehtäväksi ”tukea ja edistää suomalaista kulttuurityötä tieteen ja taiteen aloilla samoin kuin työtä kaupan ja teollisuuden kehittämiseksi”.
Viime vuosikymmeninä tukea on suunnattu mm. monitieteiseen Eurooppa-tutkimukseen ja vuorovuosin taiteen eri aloille.
Säätiön hakualat vaihtuvat vuosittain. Hallitus päättää niistä helmikuussa, ja alat julkistetaan 1. päivänä maaliskuuta.
www.niilohelander.net
Jenny ja Antti Wihurin rahasto
Merenkulkuneuvos Antti Wihurin ja hänen puolisonsa Jenny Wihurin vuonna 1942 perustama yleishyödyllinen kulttuurisäätiö jakaa apurahoja suomalaisen henkisen ja taloudellisen viljelyn edistämiseen. Kohdealoina ovat kulttuurin eri alat.
Apurahojen hakuaika on vuosittain toukokuussa.
www.wihurinrahasto.fi
FILI – Finnish Literature Exchange
FILI on kirjallisuuden asiantuntija- ja vientiorganisaatio, joka tukee kääntämistä, painattamista ja julkaisemista ja edistää kotimaisen kirjallisuuden tuntemusta maailmalla.
FILIssä on viisi käännöstuen ja neljä painatustuen hakuohjelmaa, joista myönnetään vuosittain tukea n. 600 000 euroa. Suomalaisille kustantajille on tarjolla tukea suomentamiseen ja ruotsintamiseen. Lisäksi FILI myöntää matka-apurahoja, promootiotukea ja näytekäännöstukea.
Hakuaikoja on vuosittain useita.
www.finlit.fi